Etätyö, lähityö, mikätyö?

Mikä on suhteemme työn tekemisen paikkaan nyt ja tulevaisuudessa?
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 1896, jolloin Henry Ford Motor Company julkaisi konttorin säännöt. Niissä sanotaan muun muassa näin:
- Wirkailijan on joka aamu lakaistawa lattiat, pyyhittäwä pölyt huonekaluista ja lampuista.
- Joka päiwä täytetään öljylamput, puhdistetaan uunit ja ristikot. Ikkunat pestään kerran wiikossa.
- Jokainen wirkailija tuo päiwittäin sisälle sangollisen wettä ja kopallisen hiiliä.
Ja niin edelleen. Viesti on selvä: työntekijät ovat vastuussa yhteisen työpaikkansa ylläpidosta. Maksaa siitä ei sentään tarvitse, vaikka toki päivittäinen hiilikoppa on ollut jonkinlainen kuluerä työntekijälle.
Entä nyt, vuonna 2021? Yritykset miettivät ankarasti, millaisista neliömääristä kannattaa maksaa – etenkin jos työntekijä on valmis tekemään työt omalla työpisteellään, omilla sähköillä ja lämmityskuluilla. Tuoreen kyselyn mukaan etätyöinto on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla voi olla väsymys pandemiaan ja liikkumisen rajoituksiin, sekä kaipuu nähdä työkavereita aivan oikeasti, kasvotusten. Toki etätyömahdollisuutta arvostetaan edelleen, mutta into laskee.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi kyselyn tuloksia näin: ”Muutos on selkeä. Etätyöinto hiipuu, vaikka sitä on edelleen paljon. Olemme menossa myös tältä osin kohti normaalia.” Mutta mikä on se normaali? Vuonna 1896 se oli jotain muuta kuin sata vuotta myöhemmin, ja 2019 normaali tarkoitti jotain muuta kuin 2021. Pentikäinen arvioi näin: ”Myönteiset kokemukset rohkaisevat jatkamaan monipaikkatyötä. Hyvää on myös se, että ongelmia työ- ja vapaa-ajan erottamisessa nähdään vähemmän. Vaikuttaa, että monipaikkatyön tekemistä ja hallintaa on opittu.”
Arvion lopussa on kaikkein tärkein lause: monipaikkatyön hallintaa on opittu. Näin varmasti on, mutta edelleen riittää myös opittavaa. Uusi normaali tarkoittaa sitä, että organisaatiot, niiden käyttämät ohjaustyökalut ja myös esimiesten taidot ovat sillä tasolla, että paikasta puhuminen ja etuliitteillä kikkailu jäävät vähitellen historiaan. Työ on työtä, riippumatta siitä missä se tehdään.
Ajankohtaista

14.10.2026
Tekoäly poistaa pakettirekisterin tarpeen massojen keräilystä
Tarjouslaskentaan liittyvä massoittelu on perinteisesti ollut hidasta ja virhealtista puuhaa. Broker Site Manager (BSM) -järjestelmä on ratkaissut ongelman jo vuosia sitten oman tunnistustietokantansa avulla, ja nyt kehitys ottaa seuraavan harppauksen: tekoäly poistaa pakettirekisterin digitaalisesta massojen keräilystä kokonaan.

05.10.2026
Broker Site Manager selkeyttää oman työn suunnittelua: lukittujen työsuoritteiden hallinta pitää kalenterin siistinä
Projektinhallinnassa asioiden oikea suoritusjärjestys on usein kriittistä. Broker Site Managerissa (BSM) työsuoritteita voidaan ketjuttaa ja lukita loogiseksi jatkumoksi. Samalla järjestelmä pitää omaa työtään suunnittelevan ammattilaisen kalenterin siistinä piilottamalla ne tehtävät, joiden aika ei ole vielä koittanut.

01.10.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: lähdeaineiston ylläpito
Monen järjestelmän mainoslauseissa puhutaan automatiikasta, mutta mitä se lopulta tarkoittaa? Entä tarkoittaako datan ajantasaisuus myös virheettömyyttä? Kuinka lähdeaineiston virheet huomataan?

29.09.2026
Tarjouslaskenta joustaa urakoitsijan tarpeiden mukaan: rikasta ja uudelleenkäytä valmiita paketteja BSM:ssä
Broker Site Managerin (BSM) tarjouslaskennassa voit hyödyntää Sähköinfon ja Granlundin valmiita laskentapaketteja. Järjestelmä on kuitenkin joustava: urakoitsijana voit vapaasti muokata ja rikastaa paketteja omiin tarpeisiisi sopiviksi – ja käyttää omia versioitasi myös tulevissa laskelmissa.

28.09.2026
Broker Site Managerin asiakaspalvelu tehostuu: palvelupyynnöt ohjautuvat nyt entistä nopeammin oikealle asiantuntijalle
BSM-järjestelmässä asiakkaat voivat raportoida helposti ohjelman käytön aikana tekemiään havaintoja. Nyt näiden havaintojen käsittelyä Mercus Softwarella on tehostettu yhdistämällä kaksi työpöytäsuodatinta. Uudistus takaa entistä nopeamman reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin.

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.