Mercus nousi korkeimpaan luottoluokkaan

Mercus Softwaren liiketoiminta on sen 20-vuotisen historian ajan perustunut luottamukseen, mikä tarkoittaa ennen kaikkea luottamusta asiakkaiden ja Mercuksen kesken. Mutta samalla se on tarkoittanut luottamusta yhtiön pitkäjänteisesti johdettuun omaan taloudelliseen kehitykseen, joka on luonut pohjan omavaraiselle tuotekehitykselle ja sen myötä hedelmälliselle kasvulle haastavassa toimintaympäristössä.

Vuosien varrella Mercus on palkittu lukuisia kertoja esimerkiksi Suomen Vahvimmat Platina - ja Menestyjä-sertifikaateilla. Nyt tämän kehityksen luonnollisena seurauksena Mercus Software on päässyt korkeimpaan, eli AAA-luottoluokkaan.

Rajat AAA-luottoluokkaan pääsemiselle ovat tiukat. Liikevaihdon tulee olla riittävä, sijoitetun pääoman tuoton on ylitettävä 15 prosenttia ja vakavaraisuuden on oltava kunnossa, mikä tarkoittaa yli 50 prosentin omavaraisuusastetta. Myös maksuvalmiuden tunnuslukujen tulee olla asiallisella tasolla, maksutapatietojen häiriöttömät ja suhteellinen velkaantuminen kurissa. Mercus Software täyttää kaikki nämä ehdot kirkkaasti, ja on siten luokassa, johon Suomessa on hyväksytty vain 2,8 prosenttia yrityksistä.

AAA-luokkaan pääseminen on hieno palkinto Mercus Softwaren työstä sen asiakkaiden liiketoiminnan hyväksi. Ja työ jatkuu. Molemminpuolinen taloudellinen menestys on paras tae hyvien ja luottamuksellisten liikesuhteiden elinvoimalle myös tulevaisuudessa.