Tee stressitesti yrityksesi huoltovarmuudelle. Nyt.

Ennen kevättä 2020 kovin moni suomalainen ei pohtinut sellaista asiaa kuin huoltovarmuus. Kovin moni ei välttämättä edes tiennyt, että meillä toimii laitos nimeltä Huoltovarmuuskeskus, tuttavallisesti HVK. Naapurimaa Ruotsissa sellaista ei enää ole lainkaan, eikä myöskään huoltovarmuusvarastoja. Mutta meidän on turha paukutella henkseleitämme – yhtä lailla housut kintuissa koronakriisi yllätti niin meidät kuin muutkin.
Mutta tästä otetaan opiksi. Nyt kaikki ymmärtävät huoltovarmuuden merkityksen sekä sanana että konkreettisella tasolla. On varauduttava siihen, että jonain päivänä kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi, ja sitä varten kaapissa on oltava tavaraa.
Onneksi yksi on toiminut lähes ongelmitta: internet. Kansainvälinen tietoliikennejärjestelmä servereineen ja tietoliikenneverkkoineen on pitänyt maailman pystyssä. On vaikea, ellei mahdoton kuvitella, miten koronakriisi olisi vaikuttanut jokapäiväiseen elämäämme, jos netti olisi kaatunut. Me pärjäämme ilman lentomatkoja ja laivaliikennettä ainakin jollain tavalla, mutta ilman toimivia verkkoyhteyksiä maailma pysähtyy. Tulee konkreettinen stoppi. Das grosse Kaputt.
Entä mitä tarkoittaa yrityksen huoltovarmuus? Kun tästä eteenpäin yrityksissäkin huoltovarmuuteen kiinnitetään uudenlaista huomiota, on välttämätöntä laskea sen piiriin ehdottomasti ja jopa ensimmäiseksi tietoliikenne, tietojärjestelmät ja ohjelmistot. Ja tämä tarkoittaa huoltovarmuudesta huolehtimista jo siinä vaiheessa, kun järjestelmien käyttöönottoa suunnitellaan. Stressitesti: voidaanko yrityksen koko toiminta siirtää tarpeen tullen verkkoon? Vai pyörittääkö henkilökunta peukaloitaan, kun tieto ei kulje, ja palavereita on hankala järjestää?
Organisaation läpinäkyvyyttä tukevat ratkaisut, jotka toimivat 100% teholla myös poikkeusoloissa, esimerkiksi etätyöhön siirryttäessä, ovat korona-aikaan olleet eräs huoltovarmuuden elementti. Nyt voi sanoa, että yritykset, joilla nämä asiat ovat olleet kunnossa jo ennen kriisiä, selviävät tästä tulos vain vähin naarmuin.
Ketkään muut eivät siirtyneet etätöihin niin hanakasti kuin suomalaiset. Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen, mutta tuskin etätöiden tekeminen jatkossa vähenee. Onko sinun yrityksesi ja käyttämäsi työkalut valmiita tähän?
Ajankohtaista

12.05.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: Mitä monikerroksisen tarjouslaskennan läpinäkyvyys oikeasti tarkoittaa?
Brokerin monitasoinen tarjouslaskentarakenne mahdollistaa asiakasratkaisun rakenteen muotoilun täysin vapaasti, jolloin laskelma heijastaa aina projektin todellista luonnetta. Mitä monimutkaisempi ja syvempi laskelman rakenne on, sitä kriittisemmäksi muodostuu laskelman läpinäkyvyys. Vaikka Broker mahdollistaa rajattoman yksityiskohtaisen mallintamisen, tieto pitää pystyä tarvittaessa myös yksinkertaistamaan ja sen alkuperä on pystyttävä todentamaan.

06.05.2026
Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Tuoterivien lukitus tuo hallittavuutta tarjousten optimointiin
Mercuksen Broker-tarjouslaskenta on saanut uuden, odotetun ominaisuuden. Jatkossa tarjouslaskijat voivat lukita haluamansa tuoterivit, mikä varmistaa sopimuksenmukaisten komponenttien säilymisen tarjouksella silloinkin, kun laskelmaa optimoidaan raskaalla kädellä.

28.04.2026
Broker-tarjouslaskenta taipuu nyt myös puutteellisten järjestelmien vaatimuksiin
Broker Estimaten monitasoinen tarjouslaskentarakenne on alan kattavin – mutta joskus sitä pitää osata myös yksinkertaistaa.

14.04.2026
Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Lisää nopeutta ja hallittavuutta massiivisten tarjousten työstämiseen
Mercus Softwaren Broker-tarjouslaskentaan on lisätty ominaisuus, joka tekee erityisesti suurten ja monimutkaisten tarjousten työstämisestä huomattavasti sujuvampaa. Päivityksen myötä käyttäjä voi hallita automaattista läpilaskentaa, mikä säästää arvokasta aikaa tuhansia rivejä sisältävissä projekteissa.

30.03.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman teknisen ratkaisun editoitavuus
Toisin kuin monilla kilpailijoilla, Brokerin tarjouslaskentaa voi editoida missä tahansa laskennan vaiheessa. Joskus hyvääkin tarjousta on syytä päivittää, jos laskennan edetessä jokin tuotepaketti osoittautuu aiemmin valittua paremmaksi tai edullisemmaksi. Kun työn alla on voittava tarjous, myös yksityiskohdat ratkaisevat.

24.03.2026
Suorakuittaus nyt BSM Mobiilissa: kirjaa tehtävät entistä tarkemmin ja helpommin
Olemme tuoneet BSM Mobiiliin uuden ominaisuuden tehtävien tehostettuun hallintaan. Nyt voit suorakuitata tehtävän suoraan mobiililaitteestasi.

19.03.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: virheiden hallinta
Yksi tärkeimmistä tarjouslaskennan vaiheista on laskelman virheettömyyden varmistaminen. Mikä tahansa poikkeama – komponentin määrän tai hinnan puuttuminen joltain riviltä, sisäisesti ristiriitainen hinnoittelu, työsuoritteen keston puuttuminen – voi aiheuttaa kohtalokkaan vääristymän laskelman loppusivulle.

16.03.2026
Uutta Brokerin selainlaskennassa: STUL:in yksikkökustannuspaketit nyt laskennan sisällön laadinnassa – helpota lisätöiden hinnoittelua!
Olemme lisänneet Broker-selainlaskentaan ominaisuuden, joka sujuvoittaa sopimuksien mukaisten pakettien käyttöä entisestään.