03.06.2021

Mitä kaikkea työnantajan laitteilla saa tehdä?

Jääkiekon MM-kisojen aikaan julkisuuteen on nostettu vanha kysymys: saako työajalla katsoa matsia, ja voiko siihen käyttää työnantajan laitteita?

Kysymys on sillä tavalla jatkuvasti ajankohtainen, että joka toimialalla käytetään yhä enemmän mobiililaitteita, joissa pyörii jokin työntekoon liittyvä järjestelmä. Kiusaus vilkaista kiihkeitä pelitunnelmia on suuri, jos kännykkä tai tabletti on sopivasti auki ja kädessä muutenkin. Entä onko kyseessä työnantajan laite? Vastaus riippuu yrityksestä ja toimialasta.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen on kommentoinut Kauppalehdelle asiaa ja antanut ohjeet, jotka muistuttavat niin sanotun terveen järjen käyttöä. Jos katsoo työajalla kokonaisen jääkiekko-ottelun tai 50 kilometrin hiihdon, ajankäytöllisesti puhutaan jo melkoisen isosta määrästä, ja jokainen ymmärtää, että silloin jäävät työt tekemättä.

Toisaalta Koskinen tunnustaa samassa haastattelussa katsoneensa omasta kännykästään sprinttihiihtoa, koska kyseessä oli lyhyt kisa. Erottava tekijä omalla ja työnantajan laitteella on Koskisen mukaan se, että työnantajan tietokoneiden laajamittainen käyttö urheilun katsomiseen saattaa kuormittaa tietoliikenneyhteyksiä, ja siksi sen rajoittaminen on perusteltua.

Tänä päivänä verkkoyhteydet ja mobiililaitteet ovat niin olennainen työntekoa lähes joka alalla, että keinotekoiset laitteiden käyttörajoitukset eivät palvele kenenkään etua. Olipa kännykkä oma tai työnantajan, ei varmasti ole keneltäkään pois, jos kolmannen erän ratkaisuhetket tulee sieltä vilkaistua. Etenkin, kun saman laitteen käyttö on muuten avainasemassa siinä, että työtehtävät hoituvat sovitusti ja projektit pysyvät aikataulussa.

Joten: jos aihe kiinnostaa, pysytään kärryillä Suomen menestyksestä MM-jäillä ja ollaan samalla vilpittömästi pahoillamme siitä, että Ruotsi ei ole mukana pudotuspeleissä. Koska olisihan se ollut niin makea antaa länsinaapurille pataan silloin, kun se tuntuu makeimmalta…

Ajankohtaista

Kaikki suuri, alkaa pienestä. Miten sinä suoritat laskentaa?

03.04.2023

Kaikki suuri

Saako urakan se, joka laskee hinnan pahimmin metsään?

Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkömessut jyväskylässä 2022

17.10.2022

Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkö, Valo, Tele, Av -messut jyväskylässä 2022

Jyväskylän sähkömessut kokosi taas jälleen kerran Suomen kovimmat sähköalan ammattilaiset näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, missä toimialamme tällä hetkellä menee.

LVI Määrälaskenta ja tarjouslaskenta

17.08.2022

LVI Massoittelu ja tarjouslaskenta

Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

Kolme yleisintä tapaa tehdä tarjouslaskentaa hyödyntäen broker site managerin tehokkuutta

06.05.2022

Kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti.

Näinä hektisinä aikoina kukaan ei halua käyttää turhaa aikaa tehottomaan tai turhaan tarjouslaskentaan. Siksi kokosimme tälle videolle muutaman minuutin napakaksi paketiksi kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti. Nämä kaikki hyödyntävät maksimaalisella teholla sekä järjestelmän kyvykkyyttä että laskijan rautaista ammattitaitoa.

Broker Estimate Euroopan tehokkain tarjouslaskentasovellus.

25.04.2022

Oletko kuullut Brokerista?

Broker - Euroopan kovin tarjouslaskentaohjelma.

tehtävän luominen kentällä mobiilisti käyttäen broker site manager mobiilisovellusta.

07.04.2022

Tehtävän perustaminen kentällä mobiilisti - ilman rikesakkoa!

Yksi parhaista työnohjausjärjestelmän toimivuuden mittareista on nopeus, jolla uusi työsuorite kirjataan järjestelmään ja asetetaan samalla työjonoon. BSM Mobilen avulla tämä on mahdollista jopa auton ratissa - toki liikennesääntöjä noudattaen.

04.04.2022

Massoittelu ja tarjouslaskenta – kuin polkupyörän kaksi pyörää

Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

23.02.2022

Ihmiskunnan pelastusrenkaassa tehtiin mittavia laskuvirheitä

Jos tarjolla olisi loputtomasti päästövapaata energiaa, suurin osa ihmiskunnan ongelmista katoaisi.

Katso kaikki artikkelit