Joulupuu on rakennettu – pysyikö projekti aikataulussa?

Jyväskylän kaupunginsaarnaaja Gustaf Oskar Schöneman sanoitti 1870-luvulla joululaulun nimeltä Joulu-kuusi, joka tunnetaan nykyisin ensimmäisestä säkeestään, ”Joulupuu on rakennettu”. Koska aihe on juuri nyt ajankohtainen, voimme pohtia laulun sanoja hiukan tarkemmin erityisesti suunnittelun ja projektinhallinnan kannalta.
Kuinka joulupuu rakennetaan? 1870-luvulla ei tunnettu muovikuusia, vaikka muovin teollinen tuotanto olikin noihin aikoihin juuri käynnistynyt. Rakentaminen onkin tarkoittanut laulun merkityksessä kuusen koristelua, eli namusten ja pienten kynttiläisten ripustamista kuusen oksille. Jotta tämä onnistuisi ilman kiirettä, on kuusi täytynyt hakea lähimetsiköstä tai torilta riittävän ajoissa. Myös namuset on toivottavasti hankittu ajallaan, eikä kuormasta ole syöty liikaa ennen kuusen rakentelua.
Laulu jatkuu: Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti. Tässä onkin hiukan vaativamman suunnittelun paikka. Lapsukaisia ei joulun alla voi enää hankkia noin vaan, mutta jos omia ei ole, täytyy lainata naapurista. Tästä on sovittava hyvissä ajoin, ettei joulun alla tule kiistaa laulavien lasten resursoinnista. Lisäksi lasten osaamistaso eli laulutaito on tarkistettava etukäteen, jotta suloiseksi suunniteltu lauluhetki ei toteudu epävireisenä hoilailuna.
Seuraavaksi laulussa kiitetään vieraaksi saapunutta Vapahtajaa, joka tuo tavattomasti lahjoja, suorastaan ylenpalttisesti. Yksi lahjoista on Vapahtaja itse, ja lisäksi lahjoina pidetään autuutta ja anteeksiantoa. Koska Vapahtajan kiittäminen sisältää ripauksen kristillistä uskoa, myös tämä laulun kohta vaatii jonkin verran etukäteissuunnittelua.
Laulun lopussa ei enää rakenneta joulupuuta, vaan kaupunginsaarnaaja toivottaa siunattua joulua kaikelle kansalle.
Myös Mercus Softwaren väki toivoo, että vaikka joulupuun kanssa olisi tullut kiire, ja muutenkin projekti tuntuisi välillä karanneen käsistä, niin itse kullekin ja jokaiselle joulunpyhät saapuisivat ajallaan, suoden hetken hengähdyksen ja rauhoittumisen kaiken kiireen keskelle. Siis suloista ja levollista joulunaikaa kaikille, ja menestystä projektinhallinnan haasteisiin vuonna 2021!
Ajankohtaista

14.10.2026
Tekoäly poistaa pakettirekisterin tarpeen massojen keräilystä
Tarjouslaskentaan liittyvä massoittelu on perinteisesti ollut hidasta ja virhealtista puuhaa. Broker Site Manager (BSM) -järjestelmä on ratkaissut ongelman jo vuosia sitten oman tunnistustietokantansa avulla, ja nyt kehitys ottaa seuraavan harppauksen: tekoäly poistaa pakettirekisterin digitaalisesta massojen keräilystä kokonaan.

05.10.2026
Broker Site Manager selkeyttää oman työn suunnittelua: lukittujen työsuoritteiden hallinta pitää kalenterin siistinä
Projektinhallinnassa asioiden oikea suoritusjärjestys on usein kriittistä. Broker Site Managerissa (BSM) työsuoritteita voidaan ketjuttaa ja lukita loogiseksi jatkumoksi. Samalla järjestelmä pitää omaa työtään suunnittelevan ammattilaisen kalenterin siistinä piilottamalla ne tehtävät, joiden aika ei ole vielä koittanut.

01.10.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: lähdeaineiston ylläpito
Monen järjestelmän mainoslauseissa puhutaan automatiikasta, mutta mitä se lopulta tarkoittaa? Entä tarkoittaako datan ajantasaisuus myös virheettömyyttä? Kuinka lähdeaineiston virheet huomataan?

29.09.2026
Tarjouslaskenta joustaa urakoitsijan tarpeiden mukaan: rikasta ja uudelleenkäytä valmiita paketteja BSM:ssä
Broker Site Managerin (BSM) tarjouslaskennassa voit hyödyntää Sähköinfon ja Granlundin valmiita laskentapaketteja. Järjestelmä on kuitenkin joustava: urakoitsijana voit vapaasti muokata ja rikastaa paketteja omiin tarpeisiisi sopiviksi – ja käyttää omia versioitasi myös tulevissa laskelmissa.

28.09.2026
Broker Site Managerin asiakaspalvelu tehostuu: palvelupyynnöt ohjautuvat nyt entistä nopeammin oikealle asiantuntijalle
BSM-järjestelmässä asiakkaat voivat raportoida helposti ohjelman käytön aikana tekemiään havaintoja. Nyt näiden havaintojen käsittelyä Mercus Softwarella on tehostettu yhdistämällä kaksi työpöytäsuodatinta. Uudistus takaa entistä nopeamman reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin.

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.