Kansainvälistä vai kotimaista liiketoimintaa?

Elämme vaikeita aikoja. Koronan sulkemien rajojen vuoksi olemme joutuneet uudelleen arvioimaan, millainen on eri valtioiden vakausaste. Tartuntatilanne pahenee Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa mellakoidaan, ennen niin vakaa Eurooppakin näyttää kärsivän turbulenssista. Kaiken tämän seurauksena ”Suosi suomalaista” toteutuu automaattisesti ja ilman kampanjointia suuremmalla volyymilla kuin kukaan olisi koskaan voinut uneksia. Ajankohtaisin toimiala, jota tämä koskettaa erityisesti, on matkailu. Mutta riittävätkö kotimaisten matkailijoiden eurot alkavana kesänä korvaamaan puuttuvat ulkomaiset eurot, dollarit ja Alipay-suoritukset?
Ja sama kysymys laajemmin: kuinka kansainvälistä kasvua hakeva yritys toimii tässä tilanteessa? Koska totuushan on se, että emme pärjää pienessä maassa vaihtamalla oravannahkoja keskenämme.
Ohjelmistokehitys on lähtökohtaisesti kansainvälisempää kuin mikään muu liiketoiminta. Ohjelmointikielet ovat esperantoa parhaimmillaan - kieltä, jota ymmärretään sujuvasti maapallon joka kolkassa. Ja Suomessa kehitetyt ohjelmistot ovat Nokia myötä levinneet maailmalle miljardien ihmisten päivittäiseen käyttöön. Myös tulevaisuudessa ohjelmistot ovat suomalaisen viennin tuki ja selkäranka, ellemme tietoisesti tuhoa tämän teollisuuden haaran toiminnan edellytyksiä maassamme. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Suomi eli metsästä - tervasta, puusta ja sellusta.
Tämä keväänä olemme nähneet, että kotimaisuus tuo turvaa enemmän kuin olimme arvanneetkaan. Missä sijaitsee fyysisesti yrityksen käyttämä pilvipalvelu? Onko serveri kotimaisten tietoturvalakien suojeluksessa, vai leijuuko se jossain Kiinan ja Venäjän välisessä bittiavaruudessa? Entä kuinka varmistetaan tehtaiden toiminta ja varaosien saanti, kun rajat ovat kiinni?
Kansainvälinen kauppa on välttämätön edellytys sille, että Suomi-niminen kansakunta jatkaa olemassaoloaan. Mutta viennin pohjan on oltava kotimaassa - terveissä ja vahvoissa yrityksissä, jotka tukevat toisiaan ja ostavat toisiltaan kotimaisia tuotteita ja palveluita, aina kun sellainen vaihtoehto on olemassa. Näin toimien niillä - meillä - on voimavaroja kehittää omaa toimintaansa jatkuvasti ollaksemme yhä tehokkaampia viennin moottoreita rajojemme ulkopuolella.
Siis: osta kotimaista, myy ulkomaille! Ja tee molempia täysin voimin!
Ajankohtaista

19.03.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: virheiden hallinta
Yksi tärkeimmistä tarjouslaskennan vaiheista on laskelman virheettömyyden varmistaminen. Mikä tahansa poikkeama – komponentin määrän tai hinnan puuttuminen joltain riviltä, sisäisesti ristiriitainen hinnoittelu, työsuoritteen keston puuttuminen – voi aiheuttaa kohtalokkaan vääristymän laskelman loppusivulle.

16.03.2026
Uutta Brokerin selainlaskennassa: STUL:in yksikkökustannuspaketit nyt laskennan sisällön laadinnassa – helpota lisätöiden hinnoittelua!
Olemme lisänneet Broker-selainlaskentaan ominaisuuden, joka sujuvoittaa sopimuksien mukaisten pakettien käyttöä entisestään.

09.03.2026
Uusi ryhmittelytyökalu Brokerissa – tarkastele laskelmaa juuri siinä muodossa kuin tarvitset
Olemme tuoneet Brokeriin uuden, tehokkaan ominaisuuden laskelmien tarkasteluun. Nyt voit muuttaa laskelman esitystapaa joustavasti tilanteen mukaan ilman, että alkuperäinen rakenne muuttuu.

16.02.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kilpailutus
Brokerin koulutuksissa on huomattu, että moni tarjouslaskija kilpailuttaa tarjouksesta vain muutaman kalleimman komponentin, ja nekin tutuilla toimittajilla.

10.02.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: hinnastojen päivitys
Tämänkin mielikuvituksellisen tarinan takana on – uskokaa tai älkää – tosielämän tapaus. Eräs Brokerin tarjouslaskennan vahvoja ja arvokkaimpia ominaisuuksia on hinnastojen automaattinen päivitys. Siksi sen käyttöönotto varmistetaan aina koulutuksissa, jotta kenenkään ei tarvitsi laskea yhtään tarjousta väärillä hinnoilla.

21.01.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: pakettirekisterin käyttö
Eräs tehokkaimpia tarjouslaskennan elementtejä on pakettirekisteri, joka sisältää kaikki laskennassa tarvittavat tuotetiedot ja -rakenteet, mukaan lukien eri asennusvaiheiden sisältämät työmäärät. Brokerin tarjouslaskennassa voidaan käyttää sähkö- ja LVI-alan pakettirekistereitä äärimmäisen tehokkaasti, laskijan työtä säästäen ja virheet minimoiden.

17.11.2025
Broker kehittyy yhä käyttäjäystävällisempään suuntaan AI:n ja EU:n tuella
Mercus Software toteuttaa parhaillaan kehityshanketta, jossa selvitetään ja pilotoidaan vaiheittain erilaisia tekoälyn hyödyntämisen menetelmiä Mercus Softwaren Broker-järjestelmän käyttäjän tueksi. Tämä tarkoittaa reaaliaikaisia, täsmällisesti käyttäjän tarpeeseen kohdistuvia käyttöohjeita sekä käyttäjän toiminnan seurantaa ja tukea. Toimenpiteillä parannetaan Brokerin käyttöönottoa ja saavutettavuutta sekä osaltaan helpotetaan toimintarajoitteisten käyttäjien Broker-käyttöä. Broker-järjestelmän käyttäjän reaaliaikainen AI-tuettu toiminta -niminen hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Se käynnistyi viime keväänä ja se saatetaan valmiiksi alkuvuoden 2026 aikana.

03.12.2024
Dynamiikkaa henkilötietojen käsittelyyn EU-osarahoituksella
Mercus Software on toteuttanut vuosien 2023–24 aikana Euroopan unionin osarahoittaman BSM Global ID ‑nimisen kehityshankkeen, jossa Broker-järjestelmän käyttäjien kirjautumislogiikka eri ympäristöihin on muutettu. Käyttäjille näkymätön muutos sujuvoittaa henkilötietojen käsittelyä, toteuttaa GDPR:n vaatimuksia automaattisesti ja ohjaa sekä valvoo käyttäjien kirjautumista eri ympäristöihin riippumatta käyttäjän suhteesta hänen työnantajaansa. Lisäksi kehityshanke parantaa Broker-järjestelmän käyttöönottoa kansainvälisissä toimintaympäristöissä.