Vähemmän rajapintoja, vähemmän ongelmia

Viime vuosien uutiset isoista julkishallinnon järjestelmähankinnoista ovat olleet poikkeuksetta surullista luettavaa. Todennäköisesti yksityissektori kärsii samoista ongelmista, mutta niistä ei kirjoiteta tiedotteita – ellei ole pakko. Mutta kuulostaa varmaan tutulta: ”XX-järjestelmän aloitus viivästyi”, ”YY:n käyttöönotto lähti liikkeelle kompastellen”, ”NN otti käyttöön ZZ:n, jonka piti helpottaa tiedonsiirtoa, mutta toisin kävi”.

Mistä tämä johtuu? Ylläolevat otsikot eivät ole keksittyjä, ikävä kyllä. Taustalla on tietenkin se, että moni organisaatio on vuosien saatossa hankkinut uusia järjestelmiä sitä mukaa, kun tiedonkäsittelyn tarpeita on syntynyt, tai joku on uutta järjestelmää kaupitellut. Mutta usein hankinnat on tehty ottamatta lainkaan selvää siitä, miten uusi järjestelmä integroidaan vanhaan, tai onko yrityksessä kenties jo olemassa järjestelmä, joka päivityksen jälkeen voisi ottaa uudet tehtävät hoitoonsa.

Selvitystyö järjestelmien sekamelskassa jää tekemättä siksi, että se on – sekamelska. Kukaan ei halua ottaa vastuulleen sadan eri järjestelmän ominaisuuksien läpikäymistä. Kaiken lisäksi osa ”järjestelmistä” saattaa olla vaikkapa Excel-taulukoita, joihin on vuosien varrella upotettu valtava määrä tietoa ja osaamista.

Onneksi tunnelin päässä siintää valoa. Järjestelmien yhteensopivuus paranee. Rakennussektorin YTV-hanke etenee. Tietojärjestelmiin liittyvä mystiikka vähenee, kun selainpohjaiset, käyttöjärjestelmistä riippumattomat ratkaisut arkipäiväistyvät ja tietotekniikka ymmärretään työkaluksi, ei itseisarvoksi. Sen tehtävä on auttaa ammattilaista tekemään työnsä mahdollisimman hyvin, ei muuta.

Ja jotta järjestelmien yhteensopivuusongelmat jäisivät historiaan, on jokaisen hankintapäätöksen edessä pohdittava sitä, kuinka monta vanhaa järjestelmää uusi voi korvata. Mitä vähemmän järjestelmiä, sitä vähemmän järjestelmien välisiä rajapintoja, ja sitä vähemmän ongelmia tulevaisuudessa. Tämän me olemme oppineet. Pidetään siitä kiinni.