Urakkalaskentaan tarvitaan osaamispohjaisia työnimikkeitä

Sähkömaailma nosti tuoreessa artikkelissaan esille asian, joka on puhuttanut pitkään koko toimialaa, ja josta on kirjoitettu myös näillä sivuilla aiemminkin.
Nykyisin sekä sähkö- että LVI-alan pakettirekistereissä asennuksiin käytettävät työmäärät perustuvat näiden toimialojen työehtosopimuksiin, mikä tuntuu vähintään vanhakantaiselta toimintamallilta. Vaikka työehtosopimuksissa on paljon hyvää, on asennusten työmäärien sopiminen liittotasolla jäykkää ja tehotonta, pahimmillaan se estää koko toimialan kehityksen.
”Jos asennusaika määritellään työehtosopimuksessa ja myös urakkalaskenta perustuu siihen, niin miksi kenelläkään olisi koskaan tarvetta kehittää työtapojaan tehokkaammiksi”, kysyy Mercus Softwaren toimitusjohtaja Valeri Tiik, jota haastateltiin Sähkömaailman artikkelia varten. ”Minä väitän, että työehtosopimuksiin perustuvat asennusajat estävät työn ääressä tapahtuvan innovoinnin, joka olisi kuitenkin kaikkein tehokkain tapa luoda uutta”, Tiik sanoo.
Ongelmaa voitaisiin lähteä purkamaan yksinkertaisella keinolla: tuomalla pakettirekisteriin osaamispohjaiset työnimikkeet. ”Tämä tarkoittaisi, että jokaiseen pakettiin kytkettäisiin kiinni osaamistaso tai pätevyys, jota työn suorittaminen edellyttää. Pakettirekisterin ja määrälaskennan tulosten avulla tehtävä tarjouslaskenta tehostuisi, ja laskennan tulokset voitaisiin siirtää suoraan nykyaikaiseen projektinhallintajärjestelmään positioineen ja pätevyysvaatimuksineen”, Valeri Tiik sanoo. ”Tämä ei poista koko ongelmaa, mutta olisi hyvä alku.”
Rakennus- ja talotekniikka-alan työn laatu on ollut jälleen otsikoissa, ja aiheesta. Työmailta löytyy edelleen liian paljon vaihtelevia käytäntöjä ja toimintamalleja. Osaamispohjainen pakettirekisteri olisi yksi askel siihen suuntaan, että asennustyöt ja pätevyys seuraisivat toisiaan käsi kädessä, läpinäkyvyys paranisi ja koko toimiala ottaisi ison askeleen korkeamman laadun suuntaan.
Ajankohtaista

03.04.2023
Kaikki suuri
Saako urakan se, joka laskee hinnan pahimmin metsään?

17.10.2022
Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkö, Valo, Tele, Av -messut jyväskylässä 2022
Jyväskylän sähkömessut kokosi taas jälleen kerran Suomen kovimmat sähköalan ammattilaiset näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, missä toimialamme tällä hetkellä menee.

17.08.2022
LVI Massoittelu ja tarjouslaskenta
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

06.05.2022
Kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti.
Näinä hektisinä aikoina kukaan ei halua käyttää turhaa aikaa tehottomaan tai turhaan tarjouslaskentaan. Siksi kokosimme tälle videolle muutaman minuutin napakaksi paketiksi kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti. Nämä kaikki hyödyntävät maksimaalisella teholla sekä järjestelmän kyvykkyyttä että laskijan rautaista ammattitaitoa.

25.04.2022
Oletko kuullut Brokerista?
Broker - Euroopan kovin tarjouslaskentaohjelma.

07.04.2022
Tehtävän perustaminen kentällä mobiilisti - ilman rikesakkoa!
Yksi parhaista työnohjausjärjestelmän toimivuuden mittareista on nopeus, jolla uusi työsuorite kirjataan järjestelmään ja asetetaan samalla työjonoon. BSM Mobilen avulla tämä on mahdollista jopa auton ratissa - toki liikennesääntöjä noudattaen.

04.04.2022
Massoittelu ja tarjouslaskenta – kuin polkupyörän kaksi pyörää
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

23.02.2022
Ihmiskunnan pelastusrenkaassa tehtiin mittavia laskuvirheitä
Jos tarjolla olisi loputtomasti päästövapaata energiaa, suurin osa ihmiskunnan ongelmista katoaisi.