20.10.2017

Suomen Vahvimmat Platina ‑erikoissertifikaatti Mercukselle

Kaikki liiketoiminta perustuu luottamukseen. Kun tekee, mitä lupaa, yhteistyö kantaa hedelmää ja toiminnan perusta on luja. Mercus Softwaren asiakkaat ovat oman toimialansa vahvoja menestyjiä, ja kaikki Mercuksen toiminta tähtää siihen, että näin on myös jatkossa. Vahva taloudellinen pohja on kasvavan liiketoiminnan perusta. Se mahdollistaa kehityksen ja tuottavuuden parantamisen innovaatioiden ja proaktiivisen suunnittelun kautta. Näin Mercus Software toimii, ja se näkyy sekä asiakkaiden että yhtiön omana taloudellisena menestyksenä. Tämän vuoksi yhtiölle on myönnetty Suomen Vahvimmat Platina ‑erikoissertifikaatti.

Suomen Vahvimmat Platina voidaan myöntää yritykselle, joiden Rating Alfa ‑luottoluokitus on ollut AAA tai AA+ vähintään kolmena peräkkäisenä vuonna. Erikoissertifikaatti on todiste yrityksen useiden vuosien erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Valinta kertoo yrityksen pitkäaikaisesta luotettavuudesta, luottokelpoisuudesta sekä toiminnan menestyksellisestä hoitamisesta. Sertifikaatin myöntää Suomen Asiakastieto Oy.

Ajankohtaista

12.05.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: Mitä monikerroksisen tarjouslaskennan läpinäkyvyys oikeasti tarkoittaa?

Brokerin monitasoinen tarjouslaskentarakenne mahdollistaa asiakasratkaisun rakenteen muotoilun täysin vapaasti, jolloin laskelma heijastaa aina projektin todellista luonnetta. Mitä monimutkaisempi ja syvempi laskelman rakenne on, sitä kriittisemmäksi muodostuu laskelman läpinäkyvyys. Vaikka Broker mahdollistaa rajattoman yksityiskohtaisen mallintamisen, tieto pitää pystyä tarvittaessa myös yksinkertaistamaan ja sen alkuperä on pystyttävä todentamaan.

06.05.2026

Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Tuoterivien lukitus tuo hallittavuutta tarjousten optimointiin

Mercuksen Broker-tarjouslaskenta on saanut uuden, odotetun ominaisuuden. Jatkossa tarjouslaskijat voivat lukita haluamansa tuoterivit, mikä varmistaa sopimuksenmukaisten komponenttien säilymisen tarjouksella silloinkin, kun laskelmaa optimoidaan raskaalla kädellä.

28.04.2026

Broker-tarjouslaskenta taipuu nyt myös puutteellisten järjestelmien vaatimuksiin

Broker Estimaten monitasoinen tarjouslaskentarakenne on alan kattavin – mutta joskus sitä pitää osata myös yksinkertaistaa.

14.04.2026

Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Lisää nopeutta ja hallittavuutta massiivisten tarjousten työstämiseen

Mercus Softwaren Broker-tarjouslaskentaan on lisätty ominaisuus, joka tekee erityisesti suurten ja monimutkaisten tarjousten työstämisestä huomattavasti sujuvampaa. Päivityksen myötä käyttäjä voi hallita automaattista läpilaskentaa, mikä säästää arvokasta aikaa tuhansia rivejä sisältävissä projekteissa.

30.03.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman teknisen ratkaisun editoitavuus

Toisin kuin monilla kilpailijoilla, Brokerin tarjouslaskentaa voi editoida missä tahansa laskennan vaiheessa. Joskus hyvääkin tarjousta on syytä päivittää, jos laskennan edetessä jokin tuotepaketti osoittautuu aiemmin valittua paremmaksi tai edullisemmaksi. Kun työn alla on voittava tarjous, myös yksityiskohdat ratkaisevat.

24.03.2026

Suorakuittaus nyt BSM Mobiilissa: kirjaa tehtävät entistä tarkemmin ja helpommin

Olemme tuoneet BSM Mobiiliin uuden ominaisuuden tehtävien tehostettuun hallintaan. Nyt voit suorakuitata tehtävän suoraan mobiililaitteestasi.

19.03.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: virheiden hallinta

Yksi tärkeimmistä tarjouslaskennan vaiheista on laskelman virheettömyyden varmistaminen. Mikä tahansa poikkeama – komponentin määrän tai hinnan puuttuminen joltain riviltä, sisäisesti ristiriitainen hinnoittelu, työsuoritteen keston puuttuminen – voi aiheuttaa kohtalokkaan vääristymän laskelman loppusivulle.

16.03.2026

Uutta Brokerin selainlaskennassa: STUL:in yksikkökustannuspaketit nyt laskennan sisällön laadinnassa – helpota lisätöiden hinnoittelua!

Olemme lisänneet Broker-selainlaskentaan ominaisuuden, joka sujuvoittaa sopimuksien mukaisten pakettien käyttöä entisestään.

Katso kaikki artikkelit