23.06.2021

Etätyösäännöistä tuli suuryhtiöiden välinen kisa

Ihminen etätöissä

Alkukesästä mediassa uutisoitiin, kuinka teknologiajätti Apple pakottaa työntekijänsä toimistolle vähintään kolmena päivänä viikossa. Uutinen sai monet pohtimaan, miksi Apple on päätynyt moiseen ratkaisuun, ja toisaalta, kuinka erilaista on työkulttuuri Atlantin takana verrattuna eurooppalaiseen. Lisämausteensa soppaan toi Huawein kyberturvajohtaja, joka ilmoitti tekevänsä 80-tuntisia työviikkoja, ja vaati kaikkia muita tekemään samoin.

Suomessa Applen ulostulo näkyi paria viikkoa myöhemmin, kun teleoperaattori DNA ilmoitti sallivansa henkilöstölleen etätyöt kokonaan ilman rajoituksia. Yhtiön henkilöstöjohtaja kertoi, että tärkeintä on luottamus työnantajan ja työntekijän välillä, ja vapaus valita itsenäisesti, missä työnsä tekee.

Tuore uutinen tältä viikolta kertoo, että Nokia “nokittaa” ja tarjoaa enemmän etätyöpäiviä kuin Apple. Yhtiön tiedotteen mukaan ensi vuoden alusta astuu voimaan käytäntö, joka sallii kolme etätyöpäivää viikossa ja järjestelystä on tulossa pysyvä. Nokian tavoitteena on toimintakulttuuri, jota määrittelevät avoimuus ja pelottomuus. Päätös heijastuu jatkossa myös Nokian toimitilaratkaisuihin, sillä yhtiö aikoo varata suuren osan työtiloista ryhmätöitä ja kokouksia varten. Ulkopuolisen silmin kokoustiloihin panostaminen kuulostaa hiukan erikoiselta, kun kokouksia voidaan pääosin hoitaa etäyhteyksiä käyttäen.

Mutta kokonaisuutena tilanne näyttää jännittävältä. Mikä suuryhtiö ilmoittaa seuraavaksi, että omista toimitiloista luovutaan kokonaan? Ja vielä tärkeämpää: milloin saamme lukea, kuinka työnjohto ja projektien ohjaus onnistuvat etänä? Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi tiedotteessaan, että teknologia on mahdollistanut toimintaympäristön muutokseen tarvittavat innovaatiot. Se on tietenkin totta, mutta tarvittava teknologia on ollut olemassa jo yli 15 vuotta.

Me väitämme, että suurin haaste on ollut ja tulee edelleen olemaan tehokas ja oikealla tavalla toteutettu projektinohjaus, tehtävien priorisointi ja niitä tukevat työkalut, eli projektinohjausjärjestelmä, joka on alusta lähtien rakennettu etätöitä ja etäohjausta silmällä pitäen. Tärkeintä on oikein ohjatusta tekemisestä kasvava luottamus, jonka perusta, tavoitteet ja seuranta ovat läpinäkyviä kaikille osapuolille.

Ajankohtaista

12.05.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: Mitä monikerroksisen tarjouslaskennan läpinäkyvyys oikeasti tarkoittaa?

Brokerin monitasoinen tarjouslaskentarakenne mahdollistaa asiakasratkaisun rakenteen muotoilun täysin vapaasti, jolloin laskelma heijastaa aina projektin todellista luonnetta. Mitä monimutkaisempi ja syvempi laskelman rakenne on, sitä kriittisemmäksi muodostuu laskelman läpinäkyvyys. Vaikka Broker mahdollistaa rajattoman yksityiskohtaisen mallintamisen, tieto pitää pystyä tarvittaessa myös yksinkertaistamaan ja sen alkuperä on pystyttävä todentamaan.

06.05.2026

Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Tuoterivien lukitus tuo hallittavuutta tarjousten optimointiin

Mercuksen Broker-tarjouslaskenta on saanut uuden, odotetun ominaisuuden. Jatkossa tarjouslaskijat voivat lukita haluamansa tuoterivit, mikä varmistaa sopimuksenmukaisten komponenttien säilymisen tarjouksella silloinkin, kun laskelmaa optimoidaan raskaalla kädellä.

28.04.2026

Broker-tarjouslaskenta taipuu nyt myös puutteellisten järjestelmien vaatimuksiin

Broker Estimaten monitasoinen tarjouslaskentarakenne on alan kattavin – mutta joskus sitä pitää osata myös yksinkertaistaa.

14.04.2026

Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Lisää nopeutta ja hallittavuutta massiivisten tarjousten työstämiseen

Mercus Softwaren Broker-tarjouslaskentaan on lisätty ominaisuus, joka tekee erityisesti suurten ja monimutkaisten tarjousten työstämisestä huomattavasti sujuvampaa. Päivityksen myötä käyttäjä voi hallita automaattista läpilaskentaa, mikä säästää arvokasta aikaa tuhansia rivejä sisältävissä projekteissa.

30.03.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman teknisen ratkaisun editoitavuus

Toisin kuin monilla kilpailijoilla, Brokerin tarjouslaskentaa voi editoida missä tahansa laskennan vaiheessa. Joskus hyvääkin tarjousta on syytä päivittää, jos laskennan edetessä jokin tuotepaketti osoittautuu aiemmin valittua paremmaksi tai edullisemmaksi. Kun työn alla on voittava tarjous, myös yksityiskohdat ratkaisevat.

24.03.2026

Suorakuittaus nyt BSM Mobiilissa: kirjaa tehtävät entistä tarkemmin ja helpommin

Olemme tuoneet BSM Mobiiliin uuden ominaisuuden tehtävien tehostettuun hallintaan. Nyt voit suorakuitata tehtävän suoraan mobiililaitteestasi.

19.03.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: virheiden hallinta

Yksi tärkeimmistä tarjouslaskennan vaiheista on laskelman virheettömyyden varmistaminen. Mikä tahansa poikkeama – komponentin määrän tai hinnan puuttuminen joltain riviltä, sisäisesti ristiriitainen hinnoittelu, työsuoritteen keston puuttuminen – voi aiheuttaa kohtalokkaan vääristymän laskelman loppusivulle.

16.03.2026

Uutta Brokerin selainlaskennassa: STUL:in yksikkökustannuspaketit nyt laskennan sisällön laadinnassa – helpota lisätöiden hinnoittelua!

Olemme lisänneet Broker-selainlaskentaan ominaisuuden, joka sujuvoittaa sopimuksien mukaisten pakettien käyttöä entisestään.

Katso kaikki artikkelit