Vertek valitsi Brokerin tarjouslaskentaan

Broker oli notkein vaihtoehto, arvioi verkkoyhtiöiden kumppani
Vakka-Suomessa ja Rauman alueella toimiva Vertek Oy on kasvanut viime vuodet ripeää vauhtia. Sähkö- ja tietoliikennealan palveluja tarjoava yhtiö on löytänyt vahvan asiakasryhmän verkkoyhtiöistä, jotka arvostavat Vertekin kokonaisvaltaista toimintatapaa ja luotettavia toimitusaikoja.
Kasvu on asettanut paineita yhtiön tarjouslaskentaan. Vanha laskentajärjestelmä oli kehitetty taloushallinnon tarpeista, mutta yhtiössä kaivattiin erityisesti tarjous- ja kustannuslaskennan tarpeisiin rakennettua ohjelmistoa. Valinta oli Broker. Teleyksikön päällikkö Jarkko Tuominen kertoo, että Broker on vaikuttanut notkealta ja mukautuvalta järjestelmältä. ”Voimme käyttää tarjousten tekemiseen meille räätälöityjä laskentapaketteja. Ohjelmisto muokkautuu juuri meidän tarpeisiimme sopivaksi.”
Brokeria kehittävän Mercus Softwaren toimitusjohtaja Valeri Tiik arvioi alkuvuonna, että Brokerista on tulossa tämän vuoden aikana lähestulkoon standardi sähköverkkoja rakentavissa yhtiöissä. Tällä hetkellä näyttää, että ennuste pitää paikkansa. ”Meidän tarjoamamme laskentajärjestelmä on niin vahva työkalu, että Broker on oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto tarjouslaskentaan”, Tiik sanoo.
Mercus Software Oy, Valeri Tiik, p. 040 518 9470, www.mercus.net
Vertek Oy, Jarkko Tuominen, p. 044 280 9060, www.vertek.fi
Mercus Software Oy kehittää Broker-ohjelmistoja rakennus-, talotekniikka- ja energia-alan kustannuslaskentaan, määrä- ja tarjouslaskentaan ja toiminnan operatiiviseen ohjaukseen. Broker-ohjelmistot ovat käytössä yli 200 yrityksessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.
Vertek Oy on Vakka-Suomen Voima Oy:n ja Rauman Energia Oy:n omistama, söhkö- ja tietoliikennealan palveluyritys. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2015 noin 15 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä hiukan yli 100. Vertekillä on liiketoimintaa Vakka-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan ja Turun talousalueilla.
Ajankohtaista

03.04.2023
Kaikki suuri
Saako urakan se, joka laskee hinnan pahimmin metsään?

17.10.2022
Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkö, Valo, Tele, Av -messut jyväskylässä 2022
Jyväskylän sähkömessut kokosi taas jälleen kerran Suomen kovimmat sähköalan ammattilaiset näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, missä toimialamme tällä hetkellä menee.

17.08.2022
LVI Massoittelu ja tarjouslaskenta
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

06.05.2022
Kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti.
Näinä hektisinä aikoina kukaan ei halua käyttää turhaa aikaa tehottomaan tai turhaan tarjouslaskentaan. Siksi kokosimme tälle videolle muutaman minuutin napakaksi paketiksi kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti. Nämä kaikki hyödyntävät maksimaalisella teholla sekä järjestelmän kyvykkyyttä että laskijan rautaista ammattitaitoa.

25.04.2022
Oletko kuullut Brokerista?
Broker - Euroopan kovin tarjouslaskentaohjelma.

07.04.2022
Tehtävän perustaminen kentällä mobiilisti - ilman rikesakkoa!
Yksi parhaista työnohjausjärjestelmän toimivuuden mittareista on nopeus, jolla uusi työsuorite kirjataan järjestelmään ja asetetaan samalla työjonoon. BSM Mobilen avulla tämä on mahdollista jopa auton ratissa - toki liikennesääntöjä noudattaen.

04.04.2022
Massoittelu ja tarjouslaskenta – kuin polkupyörän kaksi pyörää
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

23.02.2022
Ihmiskunnan pelastusrenkaassa tehtiin mittavia laskuvirheitä
Jos tarjolla olisi loputtomasti päästövapaata energiaa, suurin osa ihmiskunnan ongelmista katoaisi.