27.05.2021

Rakennuslupien volyymi ja verkkokauppa nousussa

Tällä viikolla on julkaista kaksi positiivista uutista, jotka eivät suoraan liity toisiinsa, mutta kertovat rakennus- ja urakointialan kehittyvän parempaan suuntaan.

Ensinnäkin Tilastokeskus tiedotti, että myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä on kasvanut vuoden takaisesta. Muutoksen suuruus on 6,3%, eli sinällään jo merkittävä, ja kun asuinrakentamisen kuutioissa kasvu on peräti 24,7%, voidaan nähdä jo selvä muutos trendeissä. Kun kuutiomäärät kasvavat, myös talotekniikan tarve kasvaa, ja se tietää kasvua koko alalle.

Toinen positiivinen tieto oli Onnisen LVIS-asiakkaiden rajusti kasvanut into siirtyä käyttämään Onnisen verkkokauppaa ja erityisesti Onnisen kehittämää mobiilisovellusta ostosten tekoon. Asiointi verkkokaupassa on kasvanut vuodessa 50% ja mobiilisovelluksen käyttö peräti 90%, eli se on lähes tuplaantunut. Käytännössä verkkokaupan paras hyöty saadaan siitä, että urakoitsija voi hankkia ostoksensa illalla tai viikonloppuna, ja tarvikkeet toimitetaan suoraan työmaalle tai noutopisteeseen. Mobiilisovelluksella puolestaan voi nopeuttaa keräilyä myymälässä – asiakas skannaa tuotteet kännykällään ja kuittaa ostoksensa kassalla.

Samoja Onnisen tuote- ja hintatietoja hyödyntää myös Broker Estimate -laskentaohjelma. Ja Broker Site Managerin käytössä näkyy mobiilisovellusten kasvava trendi. BSM Mobiilia käyttävät yhtä lailla projektipäälliköt kuin kenttähenkilötkin. Sen kautta voidaan ohjata projektin resursseja, avata uusia aliprojekteja, hoitaa tuntikirjauksia, seurata työsuoritteiden toteutumia ja muodostaa laskutustietoja. Eikä tässä vielä kaikki.

Tänä päivän saumaton mobiilisovellusten käyttö projektin kaikissa työvaiheissa alkaa olla itsestäänselvyys ja paras tapa toimia. Kun aikaa ei mene turhaan työaseman ääressä naputteluun, tekeminen tehostuu ja ammattilaisen työaika säästyy omaan tekemiseen. Näin voidaan varmistaa toimialan kasvun edellytykset myös tulevaisuudessa.

Ajankohtaista

21.09.2026

Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan – Mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista

Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen

Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026

Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana

Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker

Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026

Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa

Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta

Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun

Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.

27.05.2026

Tekoäly Broker-järjestelmän käyttäjän tukena – kehityshanke vahvistaa asiantuntijan työpanosta

Mercus Software on saanut päätökseen kehityshankkeen, jossa selvitettiin ja pilotoitiin tekoälyn hyödyntämistä Broker-järjestelmän käyttäjien arjen apuna. Hankkeen myötä Brokerin käyttöönotto ja saavutettavuus nousevat uudelle tasolle älykkään, reaaliaikaisen tuen ansiosta.

Katso kaikki artikkelit