Missä viipyvät innovaatiot?

Olemme nostaneet aiemminkin esille saman huolen, mutta ongelma tuntuu vain pahenevan: suomalaisyritykset eivät panosta riittävästi innovaatioihin. Asia on erittäin ajankohtainen juuri nyt, kun pandemian hetkeksi hidastama talouskehitys taas elpyy ja yritykset kiihdyttelevät vähitellen kohti kasvukaistaa.
Yrityksille on tarjottu pandemian vuoksi erilaisia elvytyspaketteja ja velkarahaakin on ollut tarjolla. Mutta jos velkaa on ottanut, täytyy se sijoittaa kasvuun, joka tuottaa enemmän kuin velan kustannukset vievät. Toistaiseksi näin ei näytä käyneen. ”Työn tuottavuutta parantavilla investoinneilla olisi juuri nyt suuri merkitys, jotta talouskasvu jatkuisi korona-ajan jälkeenkin”, arvioi Yleisradio tilannetta tällä viikolla. ”Yksi suomalaisia murheenkryynejä on se, että täkäläiset yritykset investoivat vähemmän kuin niiden kannattavuuden perusteella voisi olettaa.”
Uutista varten haastateltiin Nordean, Osuuspankin ja Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijoita. Synkkiä arvioita tukivat Tilastokeskuksen luvut, joiden mukaan tutkimus- ja kehittämispanokset laskevat Suomessa edelleen. ”Suomi investoi koneisiin ja seiniin, kun esimerkiksi Ruotsi panostaa tietotekniseen osaamiseen”, kirjoitetaan uutisessa. Miksi ruotsalaiset ovat meitä parempia, taas kerran?
Kirjoitimme aiheesta vuosi sitten ja väitimme, että jokainen osaa ja haluaa innovoida. Kyse on vain siitä, annetaanko innovaatioille mahdollisuus. Muotoilimme suurimman haasteen näin:
”Miksi työntekijältä on viety innovoinnin edellytykset? Ja vielä tärkeämpää: kuinka se on tehty? Vastaus taitaa häämöttää edessämme. Me olemme kaikki olleet näissä tilanteissa. Tiukat ja joustamattomat ohjeet, joille ei ole järkevää perustetta. Esimies, joka ei arvosta alaisiaan eikä osaa hyödyntää heidän osaamistaan. Työehtosopimuksen säännöt, jotka määrittelevät työtehtävän keston. Epäsopivat työkalut, joiden vuoksi työaika kuluu johonkin muuhun kuin itse työhön. Ja niin edelleen.”
Ikävä kyllä tilanne ei näytä vuodessa merkittävästi parantuneen. Siksi kirjoitamme aiheesta uudestaan ja niin pitkään myös tästä eteenpäin, kunnes tilanteessa tapahtuu käänne parempaan.
Ajankohtaista

03.04.2023
Kaikki suuri
Saako urakan se, joka laskee hinnan pahimmin metsään?

17.10.2022
Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkö, Valo, Tele, Av -messut jyväskylässä 2022
Jyväskylän sähkömessut kokosi taas jälleen kerran Suomen kovimmat sähköalan ammattilaiset näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, missä toimialamme tällä hetkellä menee.

17.08.2022
LVI Massoittelu ja tarjouslaskenta
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

06.05.2022
Kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti.
Näinä hektisinä aikoina kukaan ei halua käyttää turhaa aikaa tehottomaan tai turhaan tarjouslaskentaan. Siksi kokosimme tälle videolle muutaman minuutin napakaksi paketiksi kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti. Nämä kaikki hyödyntävät maksimaalisella teholla sekä järjestelmän kyvykkyyttä että laskijan rautaista ammattitaitoa.

25.04.2022
Oletko kuullut Brokerista?
Broker - Euroopan kovin tarjouslaskentaohjelma.

07.04.2022
Tehtävän perustaminen kentällä mobiilisti - ilman rikesakkoa!
Yksi parhaista työnohjausjärjestelmän toimivuuden mittareista on nopeus, jolla uusi työsuorite kirjataan järjestelmään ja asetetaan samalla työjonoon. BSM Mobilen avulla tämä on mahdollista jopa auton ratissa - toki liikennesääntöjä noudattaen.

04.04.2022
Massoittelu ja tarjouslaskenta – kuin polkupyörän kaksi pyörää
Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

23.02.2022
Ihmiskunnan pelastusrenkaassa tehtiin mittavia laskuvirheitä
Jos tarjolla olisi loputtomasti päästövapaata energiaa, suurin osa ihmiskunnan ongelmista katoaisi.