Miksi rakennushankkeiden budjetit ylittyvät?

Lienee mahdotonta löytää tästä maasta julkista rakennushanketta, jonka budjetti ei olisi ylittynyt – ja vieläpä roimasti. Yksityisrahoitteisissa hankkeissa tilanne saattaa olla hiukan parempi, mutta ei niissäkään kehumista ole. Hulluinta tilanteessa on se, että ilmiö on kansainvälinen. Ilmiötä pidetään jopa rakennusalalle tyypillisenä – mutta miten tämä on mahdollista? Kuka haluaa ostaa tuotteen, jonka lopullinen hinta ei ole selvillä ostopäätöstä tehdessä, mutta oletettavasti se muodostuu kalliimmaksi kuin on luvattu?

Ongelman juuret ovat rakennus- ja kiinteistöalalle vakiintuneessa mallissa, jossa ensin suunnitellaan ja sitten vasta lasketaan. Koska suunnittelu etenee vaiheittain arkkitehti- ja rakennesuunnitelmien kautta talotekniikan suunnitteluun, myös tarjouslaskenta etenee samojen vaiheiden mukaan. Laskentaa tehdään eri yrityksissä, ja vaikka kustannukset näyttäisivät nousevan budjetoidusta, prosessi on hyvin harvoin rekursiivinen, toisin sanoen se ei palaudu edelliseen vaiheeseen kovin helposti. Juna on jo liikkeellä, eikä sitä voi pysäyttää.

Mikä siis neuvoksi? Onko tilanteelle tehtävissä mitään?

Ainakin yksi keino on ylitse muiden: nopea ja tehokas tarjouslaskenta. Jos laskentajärjestelmä tukee pitkälle vietyjä automaattisia toimintoja ja tarjousten revisiointia, ei ole mitään syytä, miksi laskentaa ei voitaisi tehdä uudestaan joka kerta, kun suunnitelma muuttuu. Ja jos laskenta on riittävän tehokasta, se voi myös suorastaan kannustaa suunnitelmapäivityksiin ja kustannustehokkaampiin ratkaisuihin. Tämä vaatii toimivaa ja hyvää vuoropuhelua rakennuttajan, suunnittelijan, tarjouslaskijan ja urakoitsijan välillä. Näin voidaan saavuttaa rakennus- ja talotekniikkahankkeita, jotka toteutuvat budjetin mukaan ja aikataulussa, ja joiden lopputuloksen laatu vastaa tilattua.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, sanottiin ennen. Kenelläkään ei ole varaa ostaa tuotetta, jonka hintaa ei tiedä. Luotettava tarjouslaskenta on perusoikeus, joka kuuluu kaikille.