Läpinäkyvä tiedonsaanti parantaa kiinteistöjen hyvinvointia

Alkuvuoden hätkähdyttävin kiinteistöalaa koskeva uutinen oli Kilpailu- ja kuluttajaviraston paljastama kartelli, jossa on viraston väitteiden mukaan ollut mukana sekä Isännöintiliitto että joukko alan johtavia yrityksiä. Ottamatta itse asiaan sen tarkemmin kantaa(i) on helppo todeta, että alalle on päässyt vuosikymmenien myötä syntymään käytäntöjä, jotka ovat olleet omiaan hämärtämään käsitystä kiinteistönpidon kustannuksista, niiden syntytavasta, yleisestä hintatasosta ja monista muista kuluihin vaikuttavista seikoista. Yksi keskustelun polttopisteeseen nousseista asioista on ollut isännöitsijäntodistuksen hinta, jolla isännöitsijät näyttävät tehneen paljon helppoa rahaa.
Helsingin Sanomat muistutti pääkirjoituksessaan taloyhtiöiden hallituksia niille kuuluvasta vastuusta. Lehti ilmaisi asian poikkeuksellisen kovasanaisesti näin: ”Jos [taloyhtiön hallituksen] puheenjohtaja on tyhmä tai laiska, isännöitsijä voi häärätä miten tahtoo.” Ja näinhän se tietenkin on, vaikka suurin osa isännöitsijöistä tekee varmasti työnsä hyvin ja vastuullisesti, olipa tilanne mikä tahansa.
Mutta miten parannettaisiin taloyhtiöiden mahdollisuuksia pysyä paremmin selvillä yhtiön tilaamien palveluiden hinnoista ja niiden suhteesta alan yleisen hintatasoon? Kiinteistöliitto uutisoi vastikään, että sen jäsenmäärä ylitti jo 30 000. Määrä on suuri, mutta kun Suomen asunto-osakeyhtiöiden kokonaismäärä on 90 000, niin kirittävää on vielä. Eräs Kiinteistöliiton tärkeimmistä tehtävistä on tiedon kerääminen, tuottaminen ja jakaminen sen jäsenyhtiöille. Eikä tämäkään vielä riitä, vaan tiedon saatavuus on tehtävä niin helpoksi, että se laiskinkin hallituksen puheenjohtaja saa tarvittavat tiedot eteensä ja myös ymmärtää, mistä on kyse.
”Taloyhtiöissä on tarvetta tiedolle, ja tämä korostuu kiinteistön tullessa peruskorjausikään sekä maailman muuttuessa. Lainsäädännön muutokset, tekninen kehitys ja digitalisaatio, talojen ja asukkaiden ikääntyminen sekä palvelujen kehitys tuovat tarvetta taloyhtiöissä päivittää omaa osaamista ja tietoja”, sanoo Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen liiton verkkosivuilla.
Tiedon saatavuuden ja ymmärrettävyyden paras tae ovat toimivat tietojärjestelmät. Niiden tehtävä tänä päivänä on varmistaa, että esimerkiksi toimittajien hintavertailussa käytettävä tieto on aina ajantasaista, yhteismitallista ja siksi vertailukelpoista. Näin koko toimialan läpinäkyvyys sekä hinnoittelussa että toiminnan laadussa voidaan nostaa sille kuuluvalle tasolle. Kiinteistöjen ylläpidosta kuuluukin maksaa, sitä ei kukaan kiistä. Kysymys on vain siitä, että kustannukset kohdistuvat oikeisiin asioihin. Kun kiinteistöt voivat hyvin, myös asukkaat voivat hyvin.
(i) Lopullisen päätöksen kartelliepäilystä tekee markkinaoikeus.
Ajankohtaista

12.05.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: Mitä monikerroksisen tarjouslaskennan läpinäkyvyys oikeasti tarkoittaa?
Brokerin monitasoinen tarjouslaskentarakenne mahdollistaa asiakasratkaisun rakenteen muotoilun täysin vapaasti, jolloin laskelma heijastaa aina projektin todellista luonnetta. Mitä monimutkaisempi ja syvempi laskelman rakenne on, sitä kriittisemmäksi muodostuu laskelman läpinäkyvyys. Vaikka Broker mahdollistaa rajattoman yksityiskohtaisen mallintamisen, tieto pitää pystyä tarvittaessa myös yksinkertaistamaan ja sen alkuperä on pystyttävä todentamaan.

06.05.2026
Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Tuoterivien lukitus tuo hallittavuutta tarjousten optimointiin
Mercuksen Broker-tarjouslaskenta on saanut uuden, odotetun ominaisuuden. Jatkossa tarjouslaskijat voivat lukita haluamansa tuoterivit, mikä varmistaa sopimuksenmukaisten komponenttien säilymisen tarjouksella silloinkin, kun laskelmaa optimoidaan raskaalla kädellä.

28.04.2026
Broker-tarjouslaskenta taipuu nyt myös puutteellisten järjestelmien vaatimuksiin
Broker Estimaten monitasoinen tarjouslaskentarakenne on alan kattavin – mutta joskus sitä pitää osata myös yksinkertaistaa.

14.04.2026
Uutta Broker-tarjouslaskennassa: Lisää nopeutta ja hallittavuutta massiivisten tarjousten työstämiseen
Mercus Softwaren Broker-tarjouslaskentaan on lisätty ominaisuus, joka tekee erityisesti suurten ja monimutkaisten tarjousten työstämisestä huomattavasti sujuvampaa. Päivityksen myötä käyttäjä voi hallita automaattista läpilaskentaa, mikä säästää arvokasta aikaa tuhansia rivejä sisältävissä projekteissa.

30.03.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman teknisen ratkaisun editoitavuus
Toisin kuin monilla kilpailijoilla, Brokerin tarjouslaskentaa voi editoida missä tahansa laskennan vaiheessa. Joskus hyvääkin tarjousta on syytä päivittää, jos laskennan edetessä jokin tuotepaketti osoittautuu aiemmin valittua paremmaksi tai edullisemmaksi. Kun työn alla on voittava tarjous, myös yksityiskohdat ratkaisevat.

24.03.2026
Suorakuittaus nyt BSM Mobiilissa: kirjaa tehtävät entistä tarkemmin ja helpommin
Olemme tuoneet BSM Mobiiliin uuden ominaisuuden tehtävien tehostettuun hallintaan. Nyt voit suorakuitata tehtävän suoraan mobiililaitteestasi.

19.03.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: virheiden hallinta
Yksi tärkeimmistä tarjouslaskennan vaiheista on laskelman virheettömyyden varmistaminen. Mikä tahansa poikkeama – komponentin määrän tai hinnan puuttuminen joltain riviltä, sisäisesti ristiriitainen hinnoittelu, työsuoritteen keston puuttuminen – voi aiheuttaa kohtalokkaan vääristymän laskelman loppusivulle.

16.03.2026
Uutta Brokerin selainlaskennassa: STUL:in yksikkökustannuspaketit nyt laskennan sisällön laadinnassa – helpota lisätöiden hinnoittelua!
Olemme lisänneet Broker-selainlaskentaan ominaisuuden, joka sujuvoittaa sopimuksien mukaisten pakettien käyttöä entisestään.