17.12.2021

Lappeenrannan timanttia hiotaan edelleen

Projektinohjausohjelmiston timantit

Kaakkois-Suomesta, Saimaan rannoilta, tulee suomalaisen ohjelmistokentän kummajainen: Oy Mercus Software Ltd, jonka Broker-ohjelmistotuotteet ovat 20 vuoden aikana hiipineet kuin salaa markkinajohtajan asemaan Suomen suurimmissa urakointiyrityksissä. Mistä oikein on kysymys?

Aloitetaan yrityksen nimestä. Roomalaisessa tarustossa Mercurius oli kaupankäynnin ja liikevoiton jumala. Ollaanko oikeilla jäljillä, toimitusjohtaja Valeri Tiik?

”Kyllä, siitä nimi kertoo. Meidän koko toimintamme tavoite on parantaa asiakkaidemme liiketoiminnan tehoa. Tavoite sinällään on geneerinen ja melkein kuka tahansa voi kertoa pyrkivänsä samaan, mutta me tähtäämme konkreettisesti siihen, että asiakkaat, jotka ovat jo selviytyneet eloonjäämistaistelusta, pystyvät edelleen vahvistamaan suorituskykyään ja asemaansa markkinoilla”, Tiik toteaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa Tiikin mukaan sitä, että Broker Site Manager -järjestelmä sisältää menetelmät oman osaamisen ja asiakaspotentiaalin hallinnasta tarjouslaskentaan, voitetun tarjouksen automaattisen generoinnin projektirakenteiksi, projektinohjauksen ja resurssienhallinnan sekä laskutustietojen muodostuksen. ”Tämä on CRM, ERP, HR, tarjouslaskenta ja kymmenen muuta järjestelmää samassa paketissa”, kertoo Valeri Tiik. ”Olemme rikastaneet BSM:n älykkyyttä yli 20 vuoden ajan kerätyllä osaamisella ja tiedolla.”

Mutta maailma ei ole valmis, eikä myöskään BSM. Ohjelmistoa on kehitettävä jatkuvasti, koska Mercuksen oma liiketoiminta laajenee ja samalla asiakkaiden tarpeet kasvavat.”Pandemia räjäytti etätöiden määrän. Samalla tiimit, jotka ennen toimivat fyysisesti samoissa tiloissa, levisivät joissakin tapauksissa ympäri maailmaa”, Valeri Tiik sanoo. ”Meidän työkalumme on lähtökohtaisesti tehty maantieteestä riippumattomiksi, ja esimerkiksi kenttätyöntekijöiden BSM toimii aina mobiilisti. Mutta pandemia muutti käsityksemme siitä, mitä globaali ohjelmistojen käyttö ja hallinta tarkoittavat.”

Tiik kertoo, että BSM:n seuraavat kehitysaskeleet liittyvät erityisesti siihen, miten eri yrityksissä toimivat henkilöt liitetään yhteisiin projekteihin ja kuinka tehoa vaativat laskentaprosessit siirretään yksittäisiltä työasemilta ison kapasiteetin palvelinkeskuksiin. ”Kehitämme järjestelmästä aidosti globaalin ohjelmistoratkaisun. Tarve on tunnistettu omissa tutkimus- ja selvityshankkeissamme, mutta viesti on tullut myös asiakkailta”, Valeri Tiik sanoo.

Niin, ne asiakkaat. Keitä he oikein ovat? ”Lista on pitkä, mutta jos tarkastellaan vaikkapa Suomen kymmentä suurinta talotekniikka-alan urakointiyritystä, niin niistä seitsemän on meidän asiakkaitamme”, kertoo Tiik.

Se on melkoinen referenssi. Palataan siis jutun alkuun ja yrityksen kotipaikkaan. Miten Lappeenrannasta ponnistetaan Suomen suurimpien yritysten ohjelmistotoimittajaksi?” Kun perheemme muutti 30 vuotta sitten Virosta Suomeen, Lappeenrantaan oli helppo asettua. Siellä on huipputason korkeakoulu, kohtuuhintaisia asuntoja ja ilmapiiri kannusti yrittäjyyteen”, Valeri Tiik luettelee. ”Mutta tänä päivänä meillä on toimintaa ympäri Suomea sekä osaavaa porukkaa myös Virossa. Tuotekehitystä tehdään Helsingissä, Lappeenrannassa ja Tallinnassa. Myyntiä johdetaan Helsingistä.”

”Me olemme tehneet 20 vuoden aikana BSM:stä timantin. Uskallan sanoa, että se on kovatasoisin projektinhallinnan ja työnohjauksen järjestelmä, mitä Skandinaviasta löytyy”, Valeri Tiik sanoo. ”Mutta jatkamme timantin hiomista edelleen. Hyvääkin voi parantaa.”

Ajankohtaista

21.09.2026

Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan – Mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista

Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen

Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026

Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana

Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker

Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026

Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa

Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta

Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun

Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.

27.05.2026

Tekoäly Broker-järjestelmän käyttäjän tukena – kehityshanke vahvistaa asiantuntijan työpanosta

Mercus Software on saanut päätökseen kehityshankkeen, jossa selvitettiin ja pilotoitiin tekoälyn hyödyntämistä Broker-järjestelmän käyttäjien arjen apuna. Hankkeen myötä Brokerin käyttöönotto ja saavutettavuus nousevat uudelle tasolle älykkään, reaaliaikaisen tuen ansiosta.

Katso kaikki artikkelit