07.05.2021

BIM-datan yhtenäistäminen etenee

Jos rakennuksen tietomalliin eri järjestelmillä tuotettava ja päivitettävä data ei ole yhtenäistä, sen hyödyt jäävät suunniteltua heikommiksi. Tämä on kansallisesti suuren mittakaavan ongelma, koska mallintamiseen ja tietomallisuunnitteluun käytetään tässä maassa valtavasti voimavaroja. Siksi on lupa odottaa, että BIM-dataa voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti.

Käynnissä oleva YTV2020-hanke tähtää erityisesti BIM-datan tietosisältöjen yhtenäistämiseen, kun aiempi YTV2012 keskittyi enemmän grafiikkaan. Siksi YTV2020 on erityisen tärkeä koko kiinteistö- ja rakentamisalalle. Tällä hetkellä hanke etenee vaiheittain, ja Ympäristöministeriön rahoitus on saatu vaatimusten 14. osalle, joka käsittelee tietomallien hyödyntämistä rakennusvalvonnassa. Työ on jo käynnissä ja sen on tarkoitus valmistua alkusyksyyn mennessä.

Lisäksi toukokuun alussa (3.5.2021) julkaistiin koekäyttöä varten aineisto talotekniikan ja rakennesuunnittelun nimistöiksi. Se on saatu aikaan rakentamisalan talkoilla, ja työn innoittajana on ollut vahva tahto saada BIM-sisältöjen tietosisällöt vakioitua kansallisella tasolla. Aineisto on ladattavissa KIRAHubin sivuilta, ja aineiston käyttäjien palautetta hyödynnetään lopullisen YTV2020-materiaalin koostamisessa.

Yhtenäinen BIM-data parantaa rakennuskannan kunnossapidon tasoa kaikilla sen osa-alueilla. Broker Site Managerin kannalta tavoitteena on yhtenäinen prosessi, jossa BIM-datasta tuotetaan tietoa BSM:n tarjouslaskentaan, josta tieto siirtyy BSM-työnohjaukseen, josta data palaisi BSM:n kenttäohjauksen kautta takaisin yhteiseen BIM-tietovarastoon. Sieltä puolestaan olisi rajapinta kiinteistön elinkaaren aikaiseen kunnossapidonohjaukseen, josta BSM myös huolehtii.

Näin toimien kaikilla ylläpidon osapuolilla on jatkuvasti ajantasaisen tieto kiinteistön tilanteesta ja esimerkiksi tulevista huolto- ja korjaustarpeista. Samalla rikastuva data on osa kiinteistöjen arvonmuodostusta ja pääomaa, josta koko KIRA-alan tulee kantaa vastuu.

Ajankohtaista

Mikä on varmin ja nopein tapa tehdä kentällä muistiinpano havaitusta poikkeamasta tai puutteesta?

10.11.2023

Luotettavat muistiinpanot suoraan kentältä

Mikä on varmin ja nopein tapa tehdä kentällä muistiinpano havaitusta poikkeamasta tai puutteesta? Entä kuinka voidaan varmistaa, että muistiinpano myös johtaa toimenpiteisiin, eikä unohdu vain paperille? Kuinka sinä teet muistiinpanoja? Miten varmistat etteivät asiat jää tekemättä? Katso oheinen video ja näe kuinka nopeaa on uuden muistiinpanon luominen Brokerissa.

Hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa monella tavalla etenkin rakennusektorilla

13.10.2023

Rakennusala huomio!

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa meihin kaikkiin monella tavalla. Tilanne on järkyttävä ja maailma sekaisin. Kokosimme oheiselle videolle asiasta muutamia faktoja ja ajatuksia – sekä videon loppuun yhden mahdollisuuden torjuntavoittoon. Älä missaa tätä.

Mercus Software on toteuttanut vuosien 2022–23 aikana Euroopan unionin osarahoittaman BSM Etälaskenta -nimisen kehityshankkeen

05.04.2023

Kestävää kehitystä EU-osarahoituksella

Mercus Software on toteuttanut vuosien 2022–23 aikana Euroopan unionin osarahoittaman BSM Etälaskenta -nimisen kehityshankkeen, jossa BSM-järjestelmän tarjouslaskennan raskaat laskentaprosessit on siirretty kokonaisuudessaan palvelinympäristöön. Muutos on pienentänyt tuhansien työasemien energiankulutusta, tehostanut etätyön mahdollisuuksia ja sujuvoittanut kollaboraatiota sekä organisaatioiden sisällä että niiden välillä. Kehityshanke on myös mahdollistanut BSM-järjestelmän käyttöönoton kansainvälisissä toimintaympäristöissä.

Kaikki suuri, alkaa pienestä. Miten sinä suoritat laskentaa?

03.04.2023

Kaikki suuri

Saako urakan se, joka laskee hinnan pahimmin metsään?

Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkömessut jyväskylässä 2022

17.10.2022

Kuinka projektiohjauskelvottomasta laskelmasta muodostetaan projektirakenne? Sähkö, Valo, Tele, Av -messut jyväskylässä 2022

Jyväskylän sähkömessut kokosi taas jälleen kerran Suomen kovimmat sähköalan ammattilaiset näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, missä toimialamme tällä hetkellä menee.

LVI Määrälaskenta ja tarjouslaskenta

17.08.2022

LVI Massoittelu ja tarjouslaskenta

Urakkalaskentaan kuuluvat erottamattomasti massojen keräily ja tietenkin itse laskenta. Kumpaankaan ei kannata tuhlata turhia työvaiheita, mutta missään nimessä kummankaan kanssa ei saa hutiloida.

Kolme yleisintä tapaa tehdä tarjouslaskentaa hyödyntäen broker site managerin tehokkuutta

06.05.2022

Kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti.

Näinä hektisinä aikoina kukaan ei halua käyttää turhaa aikaa tehottomaan tai turhaan tarjouslaskentaan. Siksi kokosimme tälle videolle muutaman minuutin napakaksi paketiksi kolme yleistä tapaa tehdä Brokerin avulla laskentaa äärimmäisen nopeasti. Nämä kaikki hyödyntävät maksimaalisella teholla sekä järjestelmän kyvykkyyttä että laskijan rautaista ammattitaitoa.

Broker Estimate Euroopan tehokkain tarjouslaskentasovellus.

25.04.2022

Oletko kuullut Brokerista?

Broker - Euroopan kovin tarjouslaskentaohjelma.

Katso kaikki artikkelit